Nimien kerääminen kansalaisaloiteeseen kyyn rauhoittamiseksi muualla kuin pihapiirissä on avattu.
Tutustu hankkeeseen ja käy allekirjoittamassa!

Kyy
Vipera berus

Kyy on Suomen ainoa myrkyllinen käärme, ja matelija jonka kaikki tuntevat, ainakin maineelta. Valitettavasti tuo maine on melko huono, ja monen ensireaktio kyyn nähdessään onkin eläimen tappaminen. Todellisuudessa myrkyllisyys on kyyn tapa hankkia itselleen ravintoa, ja vihonviimeinen puolustautumiskeino jos mikään muu ei enää auta. Vasemmalla harmaa koiras, oikealla suurempi, ruskea naaras. Uuden myrkyn valmistaminen menetetyn tilalle vaatii kyyltä resursseja, joten kyy ei koskaan pure ellei ole pakko. Kyy ei koskaan tarkoituksellisesti hyökkää ihmisen kimppuun, eikä purema tavalliselle aikuiselle ihmiselle ole vaarallinen. Tietenkin yllättävät kohtaamiset ja pikkulasten mahdollisuus joutua purruksi ovat ikäviä tilanteita, mutta kannattaa muistaa että kyy kuuluu Suomen luontoon. Ja jos kyyhyn pääsee tutustumaan rauhallisissa, hallituissa olosuhteissa, huomaa kuinka kaunis ja kiehtova eläin se todellisuudessa on.

Ulkonäkö ja koko
Kyyn tunnetuin tuntomerkki on selän sahateräkuvio. Jo nimi "kyy" juontaa juurensa vanhaan suomalaiseen sanaan "kyyttö", joka tarkoittaa raidallista eläintä. Pohjaväritykseltään kyyn selkäpuoli on harmaa tai punertavan ruskea. Harmaa väritys on tyypillistä koiraille, ruskea naaraille. Selän keskellä kulkee tuo kuuluisa, pohjaansa selvästi tummempi sahanteräkuvio. Myös aivan mustia kyitä tavataan toisinaan, ja näillä yksilöillä selän kuviokaan ei erotu. Vatsapuoli voi olla vaalea, harmaa tai tumma, ja aivan hännän pää on vatsapuolelta keltainen tai oranssi.

Rantakäärmeelle tyypillisiä keltaisia korvaläiskiä kyyllä ei ole koskaan, ja lajit pystyy lähempää tarkasteltuna erottamaan myös pään ja silmäterän muodosta: kyyn pää on litteä ja kolmiomainen, rantakäärmeen pää on pyöreä. Lisäksi kyyn pupiili on pystysuuntainen ellipsi, kun taas rantakäärmeellä se on pyöreä. Myös pään suomuissa on eroja joista lajit pystyy helposti erottamaan, jos tuntee suomujen salat. Kangaskäärmeestä kyyn erottaa helpoiten sahanteräkuviosta ja pystystä pupiilista.

Kyy on rakenteeltaan tukeva ja melko lyhyt käärme. Ne eivät aikuisenakaan usein kasva kuin 50-65 cm mittaiseksi. Suomen pisin kyy on ollut 94 cm mittainen, ja maailman suurin yksilö Ruotsista oli 104 cm mittainen. Niinpä toisinaan kuullut jutut reilusti yli metrin mittaisista kyistä ovat liioiteltuja tai vääriä määrityksiä.

Levinneisyys
Kyy on yleinen lähes koko maassa. Uusimman vuonna 1993 julkaistun levinneisyyskartoituksen mukaan pohjoisimmat kyyt on löydetty suurinpiirtein Saariselän korkeudelta, mutta tämän sivuston kautta olemme sen jälkeen kuulleet yksittäisestä havainnosta aina Nuorgamista saakka. Vaikka lajia tavataan lähes kaikkialla maassamme, vaihtelee yleisyys runsaasti. Joillakin alueilla kyy on hyvinkin yleinen, kun taas toisilla alueilla havainnnot ovat hyvin yksittäisiä tai kyitä ei tavata ollenkaan.

Elinympäristö
Kyyn mieluisimpia olinpaikkoja ovat peltojen ja soiden reuna-alueet, kalliot ja avohakkuiden jälkeiset vesakot ja niityt. Yhteistä näille alueilla on runsas auringonpaiste, ja piilo-, ja talvehtimispaikkojen runsas määrä. Vaellusaikaan kyitä voi tavata myös harvapuustoisesta metsästä. Kyy viihtyy usein myös rantojen läheisyydessä, ja kyy on myös loistava uimari, vaikkei osaakaan rantakäärmeen tapaan kalastaa. Joskus kyitä tapaa ihmisasutuksen läheisyydessä, erityisesti alueilla missä ihminen on levittätynyt kyiden perinteiselle elinalueelle. Mikäli kyy pihapiirissä vaikuttaa ongelmalliselta, voi sitä yrittää siirtää pihamaalta.

Elintavat
Keväisin ja syksyisin kyitä tapaa suuria määriä paistattelemassa aurinkoisilla rinteillä lähellä talvehtimispaikaa. Paistettelun jälkeen koiraat siirtyvät perinteisille parittelupaikoille, joille voi kerääntyä kyitä laajemmaltakin alueelta. Täällä koiraat taistelevat keskenään, ja voittajat pääsevät parittelemaan paikalle hieman myöhemmin saapuneiden naaraiden kanssa. Paritteluaika kestää vajaan kuukauden, minkä jälkeen koiraat siirtyvät kesänviettopaikoille, usein jollekin aukealle tai niitylle muutaman sadan metrin päähän. Vasta tämän jälkeen koiraat alkavat syödä. Tähän saakka ne ovat paastonneet. Lisääntyvät naaraat sen sijaan syövät keväällä, mutta paastoavat kantaessaan. Kantoaikanaan ne liikkuvat sopivalla paikalle päästyään mahdollisimman vähän. Poikasten synnyttyä ne alkavat jälleen saalistaa ja valmistautua tulevaan talveen. Kyynaaras lisääntyy maassamme vain joka toinen vuosi. Välivuodet ne viettävät koiraiden tapaan vaeltelevampaa elämää, etsivät mahdollisimman paljon ruokaa ja valmistautuvat seuraavan kesän lisääntymiseen.

Talvehtimispaikka

Kevään paistatteluaikaan kyitä on helpoin löytää. Ne makaavat paikoillaan aurinkoisessa paikassa, painautuvat litteiksi maata vasten saadakseen mahdollisimman paljon lämpösäteilyä talteen, ja luottavat pitkälti suojaväriinsä. Niinpä niitä voi päästä näkemään hyvinkin läheltä. Kesällä kyyt piilottelevat tai saalistavat niityillä ja pusikoissa, jolloin niiden löytäminen on vaikeampaa. Kantavia naaraita lukuun ottamatta ne myös väistävät kesäaikaan ihmistä herkemmin, ja siksikin niitä näkee harvemmin.

Kyy on aktiivinen päiväsaikaan. Se viihtyy pääasiassa maan rajassa, mutta saattaa toisinaan kiipeillä jopa parin metrin korkeudella pensaissa.

Musta kyy.      Kaksi eri väristä koirasta.

Nuoret kyyt syövät pääasiassa liskoja, mutta parin vuoden iässä ne vaihtavat jyrsijöihin. Jos jyrsijöitä on vähän, myös sammakot ja vesiliskot, sekä lintujen munat ja poikaset saattavat kelvata. Kun kyy pääsee iskemään jyrsijään, päästää kyy saaliinsa usein vapaaksi. Myrkky vaikuttaa muutaman hetken kuluttua, ja tarkan hajuaistinsa avulla kyy seuraa saaliinsa jälkiä ja lopulta löytää kuolleen jyrsijän, joka on valmis syötäväksi. Hyvällä tuurilla jyrsijä on paennut peloissaan pesäänsä, ja samaan hintaan kyy löytää emomyyrän lisäksi myös sen poikaset.

Kyy pyrkii ensisijassa pakenemaan. Jos se joutuu yllätetyksi, se voi puhista kuuluvasti ja tehdä valehyökkäyksiä raivatakseen tiensä piilopaikkaan. Edes aina käteen otettaessa se ei yritä purra, tai puremat voivat olla myrkyttömiä. Vain viimeisessä hädässä tai täysin yllätettynä kyy puraisee myrkyllisesti.

Katso myös: Kyyn myrkky ja myrkyllisyys

Talvehtiminen
Syksyn tultua kyyt palaavat talvehtimispaikoilleen. Eteläisessä Suomessa ne katoavat talvikoloihinsa syyskuun loppupuolella. Kyyn talvehtimispaikka voi olla louhikko, kanto tai parhaassa tapauksessa muinaisjärven pyöreäksi hiouma, pyöreä kivikko joka jatkuu usemman metrin syvyyteen maan sisään. Nämä ovat hyviä talvehtimispaikkoja muillekin lajeille, joten samoista paikoista voi lyötyä myös muita käärmeitä, liskoja ja sammakoita. Jos kyyt löytävät erityisen hyvän talvipaikan, voi niitä kerääntyä samaan "pesään" jopa satoja. Tällaiseen paikkaan käärmeet myös palaavat vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Jos tutkii Suomen karttaa, löytää sieltä monia "matomäkiä", "käärmeniemiä" ja muita käärmeisiin viittaavia paikannimiä. Ne ovat luultavasti saaneet nimensä kansan suussa paikalla sijainneen suuren talvipesän mukaan.

Ensimmäiset koiraat tulevat keväällä Etelä-Suomessa esiin huhtikuun alkupuolella, kun taas naaraat jatkavat talvikauttaan aina huhtikuun lopulle tai toukokuun alkuun. Pohjoisessa kyiden herääminen menee aina kesäkuulle saakka.

Tämän kuvan etualalla olevan naaraskyyn selän raita on tasapaksu, eikä sahalaitainen. Nämä eläimet on kuvattu matelijatalossa, ja tällainen kuviointi on luonnossa erittäin harvinainen.

Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Kuten edellä mainittiin, kerääntyvät kyyt keväällä tietyille pariutumisalueille, missä koiraat taistelevat, "painivat" keskenään. Tämä tapahtuu Etelä-Suomessa useimmiten toukokuun alkupuolella. Poikaset kehittyvät naaraan sisällä, ja naaras synnyttää 4-20 pientä kyytä elo-syyskuun vaihteen tietämillä, kesän lämpötilasta riippuen. Vastoin kuin uskomus kertoo, kyy ei varsinaisesti kiipeä puuhun synnyttämään, mutta se voi ottaa tukea matalalle kaartuvista oksista ja näin voi syntyä vaikutelma siitä että kyy olisi kiivennyt puuhun. Nuoret pikkukyyt ovat keskimäärin 17 cm mittaisia. Ne ehtivät kasvaa himpun ennen talvehtimistaan, mutta vasta kahtena seuraavana kesänä kasvu pääsee kunnolla käyntiin. Näinä kesinä poikaset kasvavat yli kymmenkunta senttiä kesässä. Sukukypsyyden kyy saavuttaa 3. tai 4. kesänään, jolloin se on reilun puolen metrin mittainen.

Kyyn arvellaan yleensä elävän noin 15-vuotiaaksi, mutta vanhimmat yksilöt voinevat saavuttaa jopa 25 vuoden iän.

 
Pienen pieni kyy ei toisena kesänäänkään
ole paljon männyn neulasta suurempi.
 
Kyyn tunnusomaiset punaiset silmät
ja valkoiset huulisuomut.

© 2006-2015 Niina ja Joonas Gustafsson


Sammakkolampi.fi etusivulle