|
Rupilisko
Triturus cristatus
Suomen kahdesta salamanterilajista rupilisko on harvinaisempi. Itse asiassa se on Suomen harvinaisin sammakkoeläin. Sitä tavataan vain Ahvenanmaalla ja toisaalta Kaakkois-Suomessa. Salamanterimaisen piilottelevan elämäntapansa ja rajallisen levinneisyysalueensa takia rupilisko on useimmille tuntematon tuttavuus. Ulkonäkö ja koko
Rupilisko on suurehko, tumma salamanterieläin. Selkäpuoli on tumma, ja se näyttää helposti aivan mustalta. Vatsa on kellertävän oranssi ja siinä on tummia läiskiä. Ihon pinnassa on selkeitä kyhmyjä, sekä vaaleita pieniä pisteitä.
Kutuaikana koiraalla on korkea sahalaitainen harja pyrstössä ja selässä. Näiden välillä harja kuitenkin katkeaa, mikä on eräs tapa erottaa kutuasuinen koiras vesiliskosta. Vastaavan vesiliskon harja on yhtenäinen. Kutuasuisen rupiliskokoiraan pyrstössä kulkee vaalea vaakajuova. Rupilisko voi kasvaa kokonaispituudeltaan jopa 17 sentin mittaiseksi naaraiden ollessa koiraita kookkaampia. Usein ne jäävät kuitenkin usein maksimimittoja pienemmiksi, usein 14 sentin hujakoille. Vesiliskosta rupiliskon erottaa tumman yleisvärin, ihon kyhmyisyyden ja suuremman koon avulla. Rupiliskolla myös kurkku on usein tumma ja vaaleatäpläinen, kun taas vesiliskon kurkku on vaalea ja siinä voi olla tummia täpliä. Myös rupiliskon rajattu levinneisyys voi auttaa salamanterieläimen määrityksessä.
Levinneisyys
Vaikka rupilisko lähisukulaisineen euroopanlaajuisesti on hyvinkin laajelle levinnyt, on se Suomessa harvinainen otus. Sitä tavataan ainoastaan Ahvenenmaalla, sekä aivan maamme kaakkoisissa ja itäisissä osissa. Eniten havaintoja manneralueelta on Parikkanseudulta, ja siitä pohjoiseen Värtsilään saakka, mutta yksittäisiä havaintoja tunnetaan myös aina Kolilla ja Nilsiässä saakka. Nämä kaakkoiset populaatiot lienevät venäläisen kannan ääriesiintymiä, kun taas Ahvenanmaan populaatio on tullut Ruotsista.
Paikalliset ympäristökeskukset ovat viime vuosina tehneet selvitystyötä rupiliskon manneralueiden nykylevinneisyyden selvittämiseksi, ja luultavasti lähiaikoina tietomme rupiliskon todellisesta levinneisyydestä ja yleisyydestä maassamme täsmentyvät suuresti. Elinympäristö
Rupiliskot asustavat rehevillä, usein lehtomaisilla alueilla. Maalla niitä kannattaa etsiä lammen läheisyyydessä sijaitsevista metsistä. Kutuajaksi ne siirtyvät seisovavetisiin, makeisiin ja runsaskasvisiin lampiin ja lampareisiin.
Elintavat
Joissain paikoin Eurooppaa rupilisko voi viihtyä vedessä ympäri vuoden, mutta Suomessa ne viettävät valtaosan vuodesta maalla ja palaavat veteen vain lisääntymisaikaan. Ne kuitenkin pysyttelevät usein veden läheisyydessä. Muodonvaihdoksen jälkeen nuoret eläimet viettävät joskus pari vuotta maaelämää. Maalla rupilisko on hämärän eläin ja piilottelee päivät koloissa, kantojen alla ja kasvillisuuden seassa. Joskus sateella ne voivat lähteä metsästämään selkärangattomia myös päiväsaikaan. Kutuaikana vedessä ollessaan rupilisko liikkuu aktiivisesti myös päiväsaikaan.
Talvehtiminen
Rupiliskon horros alkaa elo-syyskuussa. Laji horrostaa maassamme ilmeisesti pääosin kuivalla maalla, mutta toisinaan myös vedessä. Joskus rupiliskojen on nähty liikuskelevan vedessä jään alla. Keväällä rupiliskot lähtevät liikkeelle huhtikuun lopulla tai viimeistään toukokuun aikana.
Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Koiraat saapuvat toukokuussa paria päivää ennen naaraita kutupaikoille. Kosiomenoissa koiras uiskentelee naaraan ympäri ja näykkii sitä kyljistä, viemäriaukon seudulta sekä kuonosta. Välillä se pysähtyy naaraan eteen ja taivuttaa itsensä kaarelle ja löyhyttelee komeaa pyrstöään, jolloin koko sen väriloisto on naaraan nähtävissä. Kosiomenot voivat kestää useita tunteja tai päiviä. Lopulta koiras asettaa siittiöpakettinsa pohjalle, mistä naaras poimii sen viemäriaukkoonsa. Hedelmöitys on sisäinen.
Munia voi olla 100-500, meillä tavallisesti 200-300 ja ne ovat kellertävänvaaleita, kooltaan 2 millin kokoisia. Munia ympäröivä pitkänomainen hyytelökapseli on läpimitaltaan 4,5 milliä paksu. Munat munitaan
Munat kuoriutuvat parin-kolmen viikon ikäisinä. Niistä kuoriutuneet toukat ovat suunnilleen yhdeksän millimetrin mittaisia. Vesiliskon poikasista ne erottaa niille pian kasvavasta jouhimaisesta hännänpäästä. Kolmessa-neljässä kuukaudessa poikaset kasvavat 5-8 senttiä pitkiksi, minkä jälkeen ne käyvät läpi mdonvaihdoksen ja nousevat pieninä salamantereina maalle elo-syyskuussa. Rupiliskot ovat lisääntymiskykyisiä kolmen vuoden iässä, mutta osallistuvat toisinaan kosiomenoihin ensimmäisen kerran jo aikaisemminkin. Nämä nuorukaiset tunnistaa vanhemmista yksilöistä siitä, ettei niiden harja ole vielä korkeimmillaan eivätkä värit kirkkaimmillaan. Rupiliskon tiedetään eläneen 25 vuotiaaksi, mutta luonnossa ikä jää yleensä kymmenen vuoden alapuolelle.
|
useiden viikkojen aikana yöaikaan ja naaras käärii ne yksitellen tai löysinä nauhoina vesikasvien lehtiin.
© 2006-2007 Niina ja Joonas Gustafsson