|
Sammakko
Rana temporaria
Sammakko on maamme runsaslukuisin ja tunnetuin sammakkoeläin. Lähes jokainen on varmaan joskus nähnyt sammakon. Monet ovat katselleet myös sammakon kutua ja nuijapäitä (eli toukkia) jossakin ojassa tai lampareessa tai kuunnelleet sammakoiden keväistä kurnutusta. Ulkonäkö ja koko
Sammakko on tyypillisen sammakon muotoinen, tanakkarakenteinen otus, jonka väritys vaihtelee suuresti. Selkäpuoli on ruskehtavan punertava, harmahtava, vihertävä tai kellertävä ja usein tummalaikkuinen. Hartioiden välistä löytyy usein tumma kiilan muotoinen kuvio ja silmistä kulkee korvan kautta niskaan tummempi "naamari". Täysikasvuisilla sammakoilla kuononkärki on pyöreä. Kyljet ovat laikukkaat tai juovikkaat. Vatsapuoli on vaalea, harmahtava, kellertävä tai joskus jopa oranssiin vivahtava, ja siinä on harmaampia läikkiä tai juovia.
Kurkku on vaalea. Kutevilla koirailla voi kurkussa olla sinertävä vivahde, ja niiden etujalkojen sisäpinalla olevat kutukyhmyt ovat mustat ja karheat. Takajalan lyhimmän varpaan tyvessä sijaitseva metatarsaalikyhmy on pieni, vaalea ja pehmeä. Takajaloissa on suuret räpylät.
Suurimmat sammakkokoiraat voivat kasvaa kahdeksan sentin ja naaraat yhdeksän sentin mittaisiksi. Usein molemmas sukupuolet jäävät kuitenkin tätä pienemmiksi. Viitasammakosta sammakon erottaa pyöreämmästä kuonosta ja pienestä metetarsaalikyhmystä. Lisäksi eläimen koko ja vatsan väritys voivat antaa viitteitä lajimäärityksen avuksi. Katso myös: Sammakon ja viitasammakon erottaminen toisistaan Ääntely
Sammakko kurnuttaa etupäässä lisääntymisaikanaan. Ääni on kumeaa kurnutusta, joka muistuttaa nahan narinaa. Ääni voi olla vaimea, sillä koiraat ääntelevät usein veden alla, vain silmät ja kuono näkyvissä pinnalla.
Kuuntele ääninäyte: Levinneisyys
Sammakko on Suomen (ja koko Euroopan) laajimmalle levinnyt ja monilla alueilla yleisin sammakkoeläinlaji. Sitä tavataan kaikkialla maassamme ja levinneisyys jatkuu aina Jäämerelle saakka. Runsaslukuisimmillaan sammakko on Etelä- ja Keski-Suomessa, Lapissa ne ovat selvästi harvinaisempia.
Elinympäristö
Sammakko ei ole kovin nirso elinympäristönsa suhteen, kunhan se löytää päiväksi mukavan varjoisan, ja tarpeeksi kostean piilopaikan. Useimmin sammakoita tapaa puutarhoista, metsistä, niityiltä ja soilta. Kutunsa sammakko laskee mieluiten reheväkasvuiseen, runsasvetiseen lammikkoon, mutta jos sellaista ei ole saapusalla voi se kutea pienempäänkin lätäkköön, rauhallisesti virtaavaan ojaan tai karuunkin järven lahdelmaan.
Elintavat
Sammakko on hämäräaktiivinen eläin, mutta sateen jälkeen se voi liikkua myös päiväsaikaan. Kesällä sammakko on päasiassa maaeläin, ja silloin se liikkuu maan rajassa. Keväisin kutuaikaan sammakot kerääntyvät suurinakin laumoina kutulammikoille, ja kutuajan muutaman viikon ne viihtyvät lähes yksinomaan vedessä. Kutu tapahtuu veden pinnan tuntumassa, mutta säikähtäessään sammakot sukeltavat pohjaan, missä ne voivat pysytellä pitkäänkin. Kutuaikaan sammakot ovat usein aktiivisia lähes ympäri vuorokauden. Samoin loppukesällä ilmestyvät pikkusammakot ovat liikkeellä myös päiväsaikaan.
Sammakot liikkuvat joko voimakkailla takajaloillaan hyppien, tai toisinaan kävellen. Vedessä ne uivat luonnollisesti sammakkoa, ja takajaloissa olevien suurten räpylöiden ansiosta niiden meno vedessä on hyvin vauhdikasta.
Talvehtiminen
Sammakon talvehtiminen alkaa maamme eteläosissa syys-lokakuussa, pohjoisessa hieman aikaisemmin. Siirtymisen talvehtimispaikalle käynnistävät usein ensimmäiset yöpakkaset.
Sammakko talvehtii joko vesien pohjamudassa tai maalla erilaisissa maakoloissa ja kivien alla. Jos sammakon käyttämä vesi jäätyy pohjaan saakka, tai ne eivät maalla ollessaan ole päässeet roudan alapuolelle ovat niiden selviämismahdollisuudet kylminä talvina heikot. Hyvään koko talven auki pysyvään lähteeseen tai sopivaan lampeen voi kerääntyä tuhansiakin sammakoita horrostamaan samanaikaisesti. Leutoina talvina sammakoita voi tavata hangelta loikkimasta tai jään alta uiskentelemasta. Kun ilman lämpötila keväällä, huhti-toukokuun aikana ylittää +5 astetta alkavat sammakot kömpiä esiin talvipaikoistaan ja suunnata kohti lisääntymisalueita. Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Lisääntymiskausi kestää huhtikuun alusta kesäkuun loppuun, riippuen olinpaikasta ja kevään kulusta. Sammakko laskee munansa matalaan veteen, rannan läheisyyteen missä vesi on lämpimintä.
Koiraat saapuvat kutupaikoille ensin ja alkavat kurnutuksellaan houkutella paikalle naaraita. Samalla koiraat taistelevat keskenään parhaista kutupaikoista. Koiraat ovat innokkaita ja tarttuvat paritteluasennon tapaan helposti kaikkeen mikä liikkuu, myös toisiin koiraisiin, jotka tällöin ääntelyllään ilmoittavat virhearvioista. Parittelushow jatkuu usein päiväkausia, ja vaikka yöpakkanen jäädyttäisi veden pinnankin jatkuvat häät jään alla. Koiraita on paikalla yleensä enemmän kuin naaraita, ja naaraat joutuvatkin usein melkoiseen myllytykseen. Kaiken hulinan jälkeen itse munien lasku ja hedelmöitys tapahtuu lopulta melko pienessä ajassa. Naaras laskee munat veteen, ja sen selässä hartioista kiinnipitävä koiras laskee spermansa niiden päälle, jolloin tapahtuu ulkoinen hedelmöitys.
Munat ovat alapinnan pientä vaaleaa täplää lukuunottamatta täysin mustia, ja niitä tulee yhdeltä naaraalta 600-2000 kappaletta. Munat lasketaan klöntiksi, joka ensin painuu pohjaan, mutta kun niiden ympärillä oleva hyytelö paisuu vedessä, munat nousevat pintaan kellumaan. Paisuneen hyytelömassan halkaisija kasvaa lopulta 10-30 senttiin. Yksittäisen munat ovat pyöreitä, kooltaan 1,8 - 2,3 millisiä, ja niitä peittää turvonneena halkaisijaltaan sentin kokoinen hyytelöpallo. Noin kolmessa viikossa 6-8 milliset poikaset kuoriutuvat, ja alkavat liikkua jäljelle jääneen hyytelömassan seassa. Tällöin niillä on myös ulkokidukset. Parissa päivässä toukille kehittyy suu ja ne alkavat etsiskellä ravinnokseen lammen levää ja muuta kasvispitoista ravintoa vesikasvien pinnoilta. Toukat voivat syödä jossain määrin myös alkueläimiä ja muita vedestä löytyviä mikroskooppisia eläinkunnan olioita. Tässä vaiheessa ulkokidukset muuttuvat sisäisiksi. Toukat kasvavat 2 - 3 kuukaudessa neljän ja puolen sentin mittaisiksi. Samaan aikaan kasvun kanssa sammakolle kehittivät jalat. Ensimmäisena puhkeavat takajalat, ja niitä seuraavat etujalat. Kun etujalat ovat puhjenneet, pyrstö alkaa surkastua ja muodonvaihdos alkaa lähestyä loppuaan. Tänä aikana myös ruoansulatuskanava ja hengityselimistö kokevat suuria muutoksia. Kasvissyöjästä tulee peto, ja kidukset muuttuvat keuhkoiksi. Näiden mullistusten päivien aikana sammakko ei enää syö mitään, vaan elää surkastusvasta hännästään saamansa vararavinnon turvin. Pikkuruinen sammakko saattaa nousta vedestä hetkeä ennen muodonvaihdoksen loppua, kun sillä vielä on pyrstöstä pieni pätkä jäljellä. Mutta se surkastuu nopeasti ja muodonvaihdos pääsee loppuunsa saakka. Häntänsä menettänyt sammakko on reilun sentin mittainen pieni peto, joka etsiskelee ravinnokseen erilaisia pieniä selkärangattomia.
Ensimmäisenä kesänään ne saavuttavat noin kahden ja puolen sentin pituuden. Toisen vuotensa lopussa ne ovat jo viisisenttisiä, ja kolmannen lopussa kuuden sentin kokoisia. Ensimmäiset vuotensa sammakko elää kokonaan maalla, ja palaa veteen vasta sukukypsyyden saavutettuaan, 2-4 kesänään. Pitkäikäisimmät sammakot ovat eläneet 10-15 vuotiaiksi, mutta usein niiden elämä päättyy pedon suuhun paljon aikaisemmin.
 |
© 2006 Niina ja Joonas Gustafsson