Vakituisesti tavattavien kymmenen matelija-, ja sammakkoeläinlajin lisäksi Suomen luonnosta on aikain saatossa tavattu muitakin matelijoita ja sammakkoeläimiä. Mölysammakko asutti muutamaa eteläsuomalaista merenrantaruovikkoa 1900-luvulla runsain joukoin. Laji hävisi maastamme vuonna 1960, mutta kesällä 2008 niistä alettiin tehdä havaintoja Turussa. Vuonna 1993 Kotkasta puolestaan löydettiin yksittäinen viherkonna, joka on saattanut kulkeutua sinne merivirtojen mukana.

Lisäksi luonnostamme löytyy säännöllisesti terraariostaan karanneita, tai tarkoituksella vapaaksi luontoon päästettyjä kilpikonnia. Useimmiten ne ovat punakorvakilpikonnia (Trachemys scripta elegans) jotka on hylätty sen jälkeen kun ne ovat kasvaneet liian suuriksi kotiakvaarioonsa. Maakilpikonnista yleisimpiä karkulaisia ovat nelivarvaskilpikonnat (Agrionemys horsfieldii) ja kreikankilpikonnat (Testudo hermanni), jotka karkaavat omistajaltaan yleensä ulkoilutuksen yhteydessä.

Tiedossa on myös useita tapauksia joissa vapauteen päässeet kilpikonnat ovat pystyneet talvehtimaan Suomen luonnossa talven yli. Pysyvämpää tai lisääntyvää villien punakorvakilpikonnien- tai muidenkaan entisten lemmikkimatelijoiden kantaa maassamme ei kuitenkaan tunneta, vaikka yksittäisiä karanneita kilpikonnia, liskoja ja käärmeitä havaitaankin säännöllisesti. Tässä tekstissä terraarioistaan karanneet entiset lemmikit kuitenkin sivuutetaan, ja tekstissä keskitytään maahamme muulla tavalla tulleisiin, tai täällä paremmin menestyneisiin lajeihin. Suomen lähialueilla tavataan runsaasti lajeja joita Suomen alueelta ei ole löydetty. Matelijalajeja lähialueillamme on vain yksi kotimaatamme enemmän, mutta sammakot ovat naapuristossamme paljon meitä monilukuisempia: Virossa tavataan yhteensä 11 sammakkoeläinlajia ja Ruotsissa 14 lajia. Niinpä on enemmän kuin todennäköistä että jossain vaiheessa jokin tai jotkin näistä lajeista löytävät tiensä rajan yli myös Suomeen. Nykyaikainen rahtiliikenne mahdollistaa eläinten kulkeutumisen maahamme myös kauempaa maailmalta.

Omistajiensa luontoon hylkäämiä punakorvakilpikonnia (Trachemys scripta elegans) löydetään Suomen luonnosta vuosittain. Nämä kilpikonnat on kuvattu eläintarhassa.

Hietasisilisko (Lacerta agilis) ei kuulu Suomen eläimistöön, mutta lajia tavataan niin Keski-Ruotsissa, Virossa kuin Aunuksen Karjalassakin. Niinpä hietasisilisko on eräs niistä lajeista jonka edustajia todennäköisimmin saattaisi Suomeenkin kulkeutua.

Suomea etelässä ja lännessä ympäröivä meri on herpeille vaativa ylitettävä, mutta on mahdollista että jokin eläin saattaisi kulkeutua Viron rannikolta merivirtojen mukana Suomeen saakka. Todennäköisempi on kuitenkin skenaario jossa eläin kulkeutuu Suomeen ihmisen mukana. Joko tietoisesti vastuuttomien eläinharrastajien mukana tai omatoimisesti tavaroiden seassa piilotellen. Meillä on kotonamme hoidossa kaksi haisukonnaa (Epidalea calamita) ja yksi mölysammakko (Pelophylax ridibundus) jotka ovat kaikki salakuljettaneet itsensä Suomeen. Yksi salaattilastin, toinen turpeen ja kolmas hevoskuljetusvaunun mukana. Nämä kolme yksilöä jäivät kiinni ja toimitettiin paikallisille eläinsuojelyhdistyksille, mutta kukaan ei tiedä miten paljon tällä tavalla Suomeen tulee eläimiä joita ei saada kiinni. Tai jotka lasketaan tietämättömydestä meikäläiseen luontoon, kuten ihmiset usein mielellään tekevät löytäessään eläimen sisätiloista. Ilmeisesti Helsingin historiallinen mölysammakkohdyskuntakin sai alkunsa ihmisen luontoon laskemista eläimistä ja ehti asua paikalla vuosia (ja kasvaa sinä aikana monisatapäiseksi) ennenkuin se tuli tutkijoiden tietoon. Niinpä jos kotimaamme luonnossa liikkuessasi tapaat jonkin suomalaiseen lajistoon kuulumattoman eläimen, ilmoita löydöstäsi välittömästi Luonnontieteelliseen keskusmuseoon kuuluvaan Eläinmuseoon. Museo seuraa ja pitää kirjaa Suomessa tavatuista lajeista. Ja jos löytämäsi uusi laji sattuu olemaan matelija tai sammakkoeläin, saa siitä ilmoittaa myös tämän sivuston ylläpitäjille jotta saamme pidettyä tämän sivun ajantasaisena :-)

Ensimmäinen varma havainto mölysammakosta Suomessa on vuodelta 1937. Tuolloin sen kuultiin kurnuttavan Helsingin Vanhankapunginlahdessa, vaikka lajia ei vielä tuolloin saatukaan määritettyä. Seuraavana kesänä mölysammakoita löytyi myös Saunalahdesta, ja kesällä 1939 niitä ammuttiin lahdelta noin 125 yksilöä. Vuonna 1940 mölysammakoita löytyi myös Porvoojoen suistosta Ruskikselta, ja myöhemmin 1940-luvulla sammakoita havaittiin myös muualla Porvoossa. Vuonna 1941 Esko Suomalainen julkaisi lajin havainnot Luonnon Ystävä -lehdessä [LY 3/1941, s. 86-91].

Ilmeisestkin mölysammakot tulivat Helsinkiin ihmisen tuomina. Tiedetään että kymmenisen vuotta ennen ensimmäisiä havaintoja Helsingissä asui terraarioharrastaja jolla oli kokoelmassaan mölysammakoita joista hän halusi luopua. On epäselvää olivatko ensimmäiset mölysammakot peräisin hänen kokoelmastaan vai olivatko sammakot päätyneet merenlahteen jotain muuta kautta. Selvää on kuitenkin että laji pystyi Helsingissä ja Porvoossa lisääntymään omatoimisesti. Porvooseen mölysammakot kulkeutuivat todennäköisesti Helsingistä sinne istutettujen ruutanoiden mukana.

Yhtä mystisesti kuin mölysammakot ilmestyivät, ne myös katosivat kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Sammakoita ammuttiin niiden kovaäänisen ääntelyn takia, mutta ilmeisesti lopullisen niitin niiden tarinaan Suomessa iski jatkuvasti lisääntynyt veden saastuminen. Viimeinen 1900-luvun havainto mölysammakosta maassamme on vuodelta 1960.

Mölysammakko pysyi poissa maastamme lähes puoli vuosisataa, kunnes kesäkuun 2008 alkupuolella Turun Ruissalon ruoikoissa liikkunut lintuharrastaja kuuli lintujen laulun seassa erikoisen äänen jota hän ei pystynyt tunnistamaan. Yhdessä muiden lintuharrastajien kanssa ääni tunnistettiin nopeasti joksikin keskieurooppalaisetksi vihersammakoksi, ja myöhemmin laji tarkentui mölysammakoksi ja yksilöitä löytyi muutama lisääkin. Asiaa selveteltäessä kävi myös ilmi että aivan ensimmäinen havainto Turun mölysammakoista tehtiin toukokuun 23. päivänä 2008, vaikka tieto kurnuttajista tulikin julkisuuteen vasta myöhemmin. Loppukesästä 2008 tutkijat löysivät mölysammakoita Ruissalon lisäksi myös toisesta paikasta Turussa. Tästä toisesta paikasta eläimiä löytyi kymmeniä, ja siellä ne ovat myös lisääntyneet.

Tätä kirjoittaessa, syksyllä 2008, Turun mölysammakoiden alkuperä on edelleen selvitettävänä oleva arvoitus. Alkuperäinen havaintopaikka Ruissalossa sijaitsee Turun sataman läheisyydessä, joten otukset ovat voineet hyvin kulkeutua merenlahteen laivojen mukana. Toisaalta tiedetään että mölysammakoita on kymmenkunta vuotta aikaisemmin myyty lemmikiksi turkulaisessa lemmikkieläinliikkeessä, joten myös luontoon karanneiden / karkuun päässeiden lemmikkisammakoiden villiintyminen on mahdollista. Tutkijat pyrkivät selvittämään eläinten alkuperää DNA-menetelmin, joten asiaan saatetaan saada lisävalaistusta tulevaisuudessa. Myös Turun mölysammakkokannan tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa: vain aika näyttää kuinka eläimet sopeutuvat Turkuun, ja lähteekö kanta mahdollisesti ajan saatossa leviämään laajemmillekin alueille. Vai tuhoutuuko se aikain saatossa, kuten kävi Helsingin ja Porvoon sammakkokannoille 1900-luvun puolivälissä.

Luontaisesti mölysammakkoa tavataan Itäisessä Keski-, ja Etelä-Euroopassa sekä idässä aina Kiinaan saakka. Suomea lähimmät luonnonvaraisina elelevät mölysammakot asustavat Virossa.

Mölysammakko on suurikokoinen, jopa 15 cm mittaiseksi kasvava vihreä sammakko. Selkäpuolen kuviointi ja väritys muuntelevat suuresti elinalueen mukaan. Mölysammakko muistuttaa suuresti muita eurooppalaisia vihersammakoita, joista sen auttaa erottamaan mm. pieni metatarsaalikyhmy ja suhteessa pitkät takajalat.

Mölysammakko kuuluu vihersammakoihin, mikä tarkoittaa että se viihtyy valtaosan ajasta suurina yhdyskuntina vedessä tai sen aivan välittömässä läheisyydessä. Keski-Euroopassa mölysammakon voi tavata melkein mistä tahansa vedestä, mutta useimmiten se viihtyy suuressa lammessa, järvessä tai joessa. Suomessa mölysammakot asustivat merenrantaruovikoissa.

Mölysammakon ääntely muistuttaa naurua. Se on äänekästä, moninaista raakuntaa ja kaakatusta. Mölysammakot ääntelevät läpi kesän myös päivisin, mutta voimakkainta kurnutus on alkukesästä.

Suomalainen viherkonnavainto on Kotkasta. Siellä konna havaittiin Hovinsaaren teollisuus- ja satama-alueen tiheässä ruovikossa vuosina 1993 ja 1994, eli sen onnistui myös talvehtia maassamme. Havaintouutinen julkaisiin mm. Luonnontieteellisen keskusmuseon intenetsivuilla [luettu viimeeksi lokakuussa 2000], mistä uutinen on sittemmin kuitenkin poistunut. Eläimestä ei alunperin saatu näköhavaintoa, mutta se tunnistettiin ääntelystä. Myöhemmin määritys varmistui myös näköhavainnolla. Konnayksilön alkuperästä ei ole varmuutta. Se on voinut kulkeutua maahamme tulvavesien ja merivirtojen mukana Virosta, kuten luonnontieteellisen museon sivuilla arveltiin. Virossakin viherkonna on harvinainen, mutta ainakin Peipsjärvessä sitä on joskus tavattu. Narvajoki laskee Peipsjärvestä Suomenlahteen noin 130 km Kotkan kaakkoispuolelle. Toinen vaihtoehto tässäkin tapauksessa on rahtiliikenne, sillä eläin, kuten Turun ensimmäiset mölysammakotkin, tavattiin kansainvälisen sataman välittömästä läheisyydestä. Terraariokasvattina viherkonnaa ei Suomessa tiedetä pidetyn, joten terraariokarkulaisen todennäköisyys on pieni. Vuoden 1994 jälkeen viherkonnasta ei ole suomalaisia havaintoja.

Normaalisti viherkonna elää meitä lähimmillään Baltiassa. Sitä tavataan myös Etelä-Ruotsissa, sekä valtaosassa itäistä Keski-, ja Etelä-Eurooppaa, sekä Venäjällä, Kiinassa ja Keski-Aasiassa.

Viherkonna on kymmensenttiseksi kasvava konna, jonka vaaleaa selkää kuvioi joukko vihreitä tai tummia selväreunaisia laikkuja. Laji muistuttaa jonkinverran haisukonnaa, mutta haisukonnalla selän vihreä kuviointi ei ole yhtä selkäerajaista, eikä viherkonnalla yleensä ole selässään selkeää keltaista juovaa kuten haisukonnalle on tyypillistä. Takajalan varpaiden alapohjien kyhmyt ovat pareittain.

Viherkonnia tavataan useimmiten alavilta kuivahkoilta ja hiekkaisilta paikoilta, sekä ihmisasutuksen läheisyydestä puutarhoista. Viherkonna liikku pääasiassa hämärän aikaan, mutta sen voi toisinaan nähdä päivisinkin. Kutee monenlaisiin usein karuihin lampiin ja muihin vesiin. Suomessa viherkonna tavattiin merenrantaruovikosta.

Ääntely, joka kuuluu useimmiten kutuaikaan öisin, on melko korkea viserrys joka kestää kerrallaan 5-10 sekuntia.