Vaskitsa
Anguis fragilis

Vaikka vaskitsa jalattomana muistuttaa käärmettä, ja sitä on pitkään kutsuttu vaskikäärmeeksi ei se ole käärme, vaan lisko. Jos jalkojen puuttumista ei lasketa, täyttää vaskitsa kaikki liskoille tyypilliset tuntomerkit ja on näin läheisempää sukua sisiliskolle kuin käärmeille. Piilotteleva ja hämärän aikaan liikkuva vaskitsa ei ole niitä helpoimpia havaittavia, mutta hyvällä tuurilla, tai taidolla, sen pääsee toisinaan näkemään eteläisen Suomen lehtipuuvoittoisissa metsissä ja aukeilla.

Ulkonäkö ja koko
Vaskitsa on jalaton lisko, joten se muodoltaan käärmemäinen, pitkulainen eläin.

Vaskitsan suomalainen nimi tulee liskon kauniisti vaskenhohtoisesta selkäpuolen värityksestä. Väri vaihtelee kuitenkin runsaasti, ja se voi olla myös punertavampi tai harmaampi. Naaraalla on usein tumma selkäjuova ja kyljet ja vatsa ovat tummat. Koiraat ovat tasavärisempiä, ja niillä on usein selässään ja kyljissään sinisiä täpliä. Poikaset ovat hopeanharmaita, ruskehtavia tai kullankeltaisia. Niiden päälaelta alkaa selkään kulkeva tumma juova.

Vaskitsan kokonaispituus jää yleensä alle 35 cm, vaikka suurimmat maailmalla tavatut vaskitsat ovat olleet jopa 54 cm mittaisia. Häntä on jonkin verran ruumista pidempi. Vaskitsa kuitenkin irroittaa helposti häntänsä kuten sisiliskokin. Lajin tieteellisen nimen "fragilis" (vrt. englannin fragile) tarkoittaakin haurasta, mikä juontaa vaskitsan tapaan katkaista häntänsä hyvinkin helposti. Eikä uusi häntä ei koskaan kasva alkuperäisen mittaiseksi. Niinpä täysikasvuisen vaskitsan häntä onkin useimmiten katkaistu; tylppä ja normaalia lyhyempi. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös eläimen kokonaispituuteen, joka lopulta useimmiten on täysikasvuisilla eläimillä jossain 20-30 cm välillä.

Levinneisyys
Suomessa vaskitsan levinneisyys on selvästi painottunut Etelä-Suomeen. Pohjoisimmat havainnot ovat Purmo – Kaustinen – Rautavaara – Lieksa linjalta, mutta päälevinneisyysalue on selvästi tätä etelämpänä. Kaikkialla vaskitsaa pidetään melko harvalukuisena, mutta siihen saattaa vaikuttaa myös lajin piilotteleva elämäntapa. Ahvenanmaalta vaskitsaa ei ole havaittu kymmeniin vuosiin, joten sieltä laji lienee hävinnyt.

Elinympäristö
Vaskitsa viihtyy parhaiten kosteahkossa, lehtomaisessa ja harvapuisessa maastossa, mutta niitä tavataan myös mäntyvaltaisista sekametsistä. Myös laidunmaat, metsien aukkopaikat ja peltojen reuna-alueet ovat vaskitsalle sopivia elinympäristöjä. Runsas karike ja kenttäkerroksen kasvillisuus tarjoavat vaskitsalle sen kaipaamia piileskelymahdollisuuksia, joten laji suosii maastoa jossa näitä esiintyy.

Elintavat
Hidasliikkeinen vaskitsa ei useinkaan paistattele päivää kuten sisilisko tai kyy, vaan se viihtyy parhaiten kokonaan tai puoliksi piilossa kivenkolossa, oksien alla tai lehtikarikkeen seassa. Vaskitsa myös suosii kosteaa tai sateista säätä jolloin sen on helpompi löytää etanoita ja kastematoja jotka ovat sen pääasiallista ravintoa. Näiden lisäksi vaskitsa syö erilaisia hyönteisiä, jos vaan sattuu saamaan niitä kiinni. Vaskitsa on hidasliikkeinen otus, joten nopeiden tai lentävien hyönteisten metsästäminen on sille usein ylivoimaisen vaikeaa.

Vaskitsa on hämärän ajan eläin, joka on liikkeellä yleensä vain aamuvarhaisella tai iltamyöhään. Toisinaan lämpimän kesäsateen jälkeen tai muuten kosteana kesäpäivänä vaskitsa saattaa lähteä etsimään etanoita myös päiväsaikaan. Aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä ne myös usein etsivät lämpöä keskipäivälläkin.

Talvehtiminen
Vaskitsat vetäytyvät horrospaikkoihinsa yleensä syyskuun aikana. Laji talvehtii kiviluohikoissa, kantojen alla ja lehtikarikkeen peittämissä puiden juuristoissa, sekä toisinaan muurahaispesissä. Hyvässä horrospaikassa voi olla kerralla jopa kymmeniä vaskitsoita. Keväällä vaskitsat tulevat esiin huhti-toukokuun vaihteessa, ja kuten monilla muillakin lajeilla, ensimmäisenä aktivoituvat koiraat.

Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Vaskitsat parittelevat touko-kesäkuussa. Kuten sisiliskollakin, munat kehittyvät naaraan sisällä ja syntyvät ohuen kalvon sisällä, mistä poikaset heti ensimmäisinä elintunteinaan hankkiutuvat ulos. Poikasia on kerralla 6-12 kappaletta, ja ne syntyvät elo-syyskuussa. Pienet vaskitsat ovat kokonaispituudeltaan 7-10 cm mittaisia. Koiraat ovat sukukypsiä kolmivuotiaina, naaraat vasta vuotta tai kahta myöhemmin. Tuolloin ne ovat noin 25 cm mittaisia. Vaskitsan tiedetään saavuttaneen yli 30 vuoden iän, ja vankeudessa vanhin yksilö on ilmeisesti elänyt jopa 54 vuotiaaksi.

© 2006 Niina ja Joonas Gustafsson


Sammakkolampi.fi etusivulle