Vihersammakot:
Ruokasammakko ja pikkuvihersammakko
Pelophylax kl. esculentus ja Pelophylax lessonae

Euroopassa elää joukko sammakoita, joita kutsutaan yleisesti vihersammakoiksi, ja jotka kuuluvat sukuun Pelophylax. Eurooppalaisia lajeja suvussa on yhteensä viitisentoista ja ne jaetaan perinteisesti kolmeen lajiryhmään. Lajiryhmät ovat mölysammakot (Pelophylax ridibundus) sukulaisineen, pikkuvihersammakot (jotka aiemmin tunnettiin nimellä lessonansammakot) (Pelophylax lessonae) sukulaisineen, sekä ruokasammakot (joita aiemmin kutsuttiin syötäviksi sammakoiksi) (Pelophylax kl. esculentus) sukulaisineen. Täsmällisesti ottaen ruokasammakko ei ole oma lajinsa, vaan kahden aiemmin mainitun lajin risteymä, mutta perinteisesti sitäkin on käsitelty kuin omaa lajiaan.

Vihersammakot eivät perinteisesti kuulu Suomen lajistoon, mutta kesäkuun 2008 alkupuolella Turun Ruissalon ruoikoissa liikkunut lintuharrastaja kuuli lintujen laulun seassa erikoisen äänen jota hän ei pystynyt tunnistamaan. Yhdessä muiden lintuharrastajien kanssa ääni tunnistettiin nopeasti joksikin keskieurooppalaisetksi vihersammakoksi. Alkuvuosina lajia pidettiin yleisesti mölysammakkona, mutta vuoden 2013 lopulla julkaisiin jyväskyläläisten ja turkulaisten biologien tutkimus [*], jossa Turun seudulta todettiin ulkonäköön perustuviin tuntomerkkeihin perustuen löytyvän kahta vihersammakkolajia. Valtaosa sammakoista oli määritetty ruokasammakoiksi (Pelophylax kl. esculentus), mutta Kaarinasta oli löytynyt myös yksittäinen pikkuvihersammakon (Pelophylax lessonae) esiintymä.

Kaarinasta löydetyt pikkuvihersammakot kuuluvat tutkijoiden mukaan lajin pohjoismaiseen muotoon, jonka edustajia tavataan ainoastaan Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa muodon luontaisia esiintymiä on Kaarinan korkeudella lahden toisella puolella, joten tutkijat pitivät mahdollisena että laji olisi levinnyt Suomeen omin voimineen Turun saariston kautta. Mikäli tästä on kyse, tulisi pikkuvihersammakot Suomessakin julistaa rauhoitetuiksi ja (äärimmäisen) uhanalaisiksi. Kaarinan pikkuvihersammakot ovat lajin hyvin ruskeaa muotoa (ks. kuva vasemmalla).

Ruokasammakoiden tutkijat uskovat olevan keskieurooppalaista alkuperää, eli ihmisen mukana Turkuun ja siitä eteenpäin levinnut vieraslaji. Niiden täsmällinen alkuperä on edelleen selvitettävänä oleva arvoitus. Alkuperäinen havaintopaikka Ruissalossa sijaitsee Turun sataman läheisyydessä, joten otukset ovat voineet hyvin kulkeutua merenlahteen laivojen mukana. Ruokasammakoista Suomessa löytyy sekä vihreämpiä, että ruskeampia yksilöitä (ks. kuva alla).

Vahvistettavasti määritettyä 2000-luvulla tehtyä mölysammakkohavaintoa (Pelophylax ridibundus) tutkijat eivät pystyneet Suomesta vahvistamaan, vaikka mölysammakosta kertovia havaintoja ilmaantuu nettiin säännöllisesti. Viimeksi kesällä 2013 Helsingissä kuvattiin video, jolla kuvaajan mukaan äänteli mölysammakko. 1900-luvun alkupuolella mölysammakoita kuitenkin ilmeisesti asui Pääkaupunkiseudun merenrantaruovikoissa, joten ei havainto nykyaikanakaan mahdoton olisi.

Ulkonäkö ja koko
Vihersammakot ovat pitkäraajaisia, terävä- ja pitkäkuonoisia sammakoita, joiden silmät ovat kohtalaisen korkealla päälaella. Selkäpuolen väritys voi vaihdella erilaisten vihreän ja ruskeiden välillä, ja kuviointikin voi olla moninainen juovista aina läiskiin saakka. Suomessa tavattavat ruokasammakot ovat väritykseltään vaihtelevia: osa on ruskeita, osa kirkkaankin vihreitä. Pikkuvihersammakkomme ovat selkäpuolelta ruskeita tai jopa tummia, ja niissä on oliivin vihreää ainoastaan pään sivuilla ja kyljissä. Kaikkien lajien selässä voi kulkea vaalea juova ja niiden vatsapuoli on vaalea. Takajalat ovat pitkät ja voimakkaat, ja niissä olevat räpylät suuret.

Suurimmat eurooppalaiset vihersammakot, mölysammakot voivat saavuttaa jopa yli 15 cm ruumiin pituuden. Turun seudulla tavattavat ruokasammakot tuntuvat jäävän 8-9 cm, ja pikkuvihersammakot 5-6 cm mittaisiksi.

Perinteiset kotimaiset sammakko ja viitasammakko kuuluvat ns. ruskosammakoihin, ja ne ovat pääasiassa ruskean sävyisiä. Vihersammakot voivat olla, nimensä mukaisesti vihertäviä, mutta joukossa on myös ruskeita yksilöitä, joista vihreyttä ei löydy etsimälläkään. Ja toisaalta myös ruskosammakot voivat joissakin tilanteissa olla vihertävän sävyisiä. Näin ollen pelkkä väri ei riitä erottamaan rusko- ja vihersammakoita toisistaan.

Parhaat tuntomerkit sammakkoryhmien välillä ovat eläinten päässä. Vihersammakoiden silmät ovat korkeammalla päälaella kuin ruskosammakoiden. Toisin sanoen suoraan ylhäältä päin katsottaessa vihersammakon silmät ovat kohtalaisen lähellä toisiaan. Ruskosammakoiden silmien väli on ylhäältä katsoen suurempi. Vihersammakoiden korva on selkeästi näkyvillä pyöreänä alueena, joka sijaitsee silmästä himpun alas- ja taaksepäin. Ruskosammakoilla on aivan samalainen pyöreä korva, mutta se paljon heikommin erotettavissa. Osasyynä heikkoon erottuvuuteen on tumma "naamio", joka alkaa kuonon päästä, kulkee silmän yli, ja silmän jälkeen usein levenee leveäksi tummaksi alueeksi pään sivulle. Vihersammakoillakin voi kuonosta silmään, ja siitä taaksepäin kulkea tummempi juova, mutta se ei levene samanlaiseksi koko pään sivun peittäväksi alueeksi, kuten ruskosammakoilla.

Edellä mainittuja tuntomerkkejä voi vertailla oheisesta kuvasta, josta on pesty liiat värit pois häiritsemästä tuntomerkkien havaitsemista.

Ääntely

Kaikkien vihersammakoiden ääntely muistuttaa aavemaista naurua. Se on tyypillisimmään äänekästä, moninaista raakuntaa ja kaakatusta, mutta vihersammakokoista voi lähteä monenlaisia muitakin ääniä. Mölysammakot voivat äännellä läpi kesän ja myös päiväsaikaan, mutta voimakkainta kurnutus on alkukesästä. Vihersammakot elävät usein laumoina, jolloin koko lauma voi äännellä yhtenä suurena kuorona.

Kuuntele ääninäyte:
Ääninäyte: Jean C. Roché. Au pays des Grenouilles / Frog talk. CD-levy. Sittelle, 1997.

Levinneisyys
Alkuperäinen ruokasammakoiden havaintopaikka Turussa vuodelta 2008 on Ruissalossa, lähellä luonto/opastuskeskus Tammenterhoa. Ensihavainnon jälkeen vihersammakoita alettiin löytää myös hiekkakuopista ja muista lampipaikoista ympäri Turkua, ja nopeasti havainnot levisivät myös Turun kaupungin rajojen ulkopuolelle. Tätä kirjoittaessani, syksyllä 2013 kauimmaiset havainnot ovat Vehmaalta ja Paimiosta. Sammakot ovat siis levinneet hyvin nopeasti, käyttäen ilmeisesti hyväkseen Turun seudulla kulkevia ojia, jokia ja muita vesiyhteyksiä.

Pikkuvihersammakot löydettiin Kaarinasta, ja kyseinen lampi on toistaiseksi ainoa tunnettu lajin elinalue Suomessa.

Vihersammakoita tavattiin Suomessa myös 1900-luvulla, jolloin lajina mitä ilmeisimmin oli mölysammakko. Tällöin niitä tavattiin Helsingin Vanhankapunginlahdessa ja Saunalahdesa, sekä Porvoossa, erityisesti Porvoojoen suistossa Ruskiksella. Tuo kanta levisi alueille tiettävästi alunperin ihmisen mukana, ja ihmistoiminta sen ilmeisesti myös tuhosi vuoteen 1960 mennessä. Tarkemmin 1900-luvun mölysammakoista kerrotaan satunnaisten lajien sivulla.

Luontaisesti vihersammakoihin kuuluvia lajeja tavataan lähes kaikkialla Keski- ja Etelä-Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikan pohjoisissa osissa. Suomea lähimmät luontaiset kannat ovat Virossa ja Eteläisessä Ruotsissa.

Elinympäristö
Vihersammakot elävät valtaosan elämästään veden välittömässä läheisyydessä. Vesi jota vihersammakot hyövyntävät voi olla lampi, joki, oja, tai melkein mikä tahansa vesialue, joka on niin syvä että sen pohjaan voi sukeltaa. Vesi voi olla metsän tai niityn laidalla, kaupungin puistossa tai melkein missä tahansa muuallakin. Vihersammakot eivät ole erityisen nirsoja elinympäristönsä suhteen, kunhan perusasiat: vesi, ruoka ja piiloutumismahdollisuus on saatavilla. Suomessa useimmat elinlammet ovat hiekkakuoppissa tai muissa ihmisen kaivamissa lampareissa.

Elintavat

Vihersammakot elävät veden välittömässä läheisyydessä, tai veden pinnalla kelluskellen, usein suurina joukkoina. Tyypillisimmillään ne piilottelevat rantakasvuston seassa, sellaisella etäisyydellä rantaviivasta, että ne pääsevät muutamalla pitkällä loikalla pakenemaan veteen ja sukeltamaan turvaan veden pohjaan, usein pohjamudan sekaan. Vihersammakoiden tajakalat ovat pitkät ja voimakkaat, joten ne pystyvät loikkimaan hyvinkin pitkiä matkoja kerrallaan. Jalkojen suuret räpylät antavat niille suuren nopeuden myös veden alla liikuttaessa.

Muista sammakoistamme poiketen vihersammakot ovat aktiivisia myös päiväsaikaan. Suurin aktiviteetin aika ajoittuu kuitenkin ilmeisesti voimakkaimmin illan ja aamun hämärään.

Kuten muutkin sammakkoeläimet, aikuiset vihersammakot syövät erilaisia pieniä selkärangattomia, kuten hyönteisiä, hämähäkkejä, kastematoja ja etanoita. Ne pyydystävät pienet saaliit muutaman sentin mittaisen tahmean kielensä avulla, ja isommat ötökät suoraan suuhunsa poimimalla. Sammakon toukat syövät vedessä kasvavaa kasviperäistä ravintoa.

Talvehtiminen
Keski-Euroopassa vihersammakot talvehtivat vesion pohjamudassa, sekä maakoloissa, routarajan alapuolella. Suomessa terraarioon pyydystetyt sammakot ovat kaivautuneet maan sisään talvehtimaan, mutta on mahdollista että osa niistäkin talvehtisi luonnon oloissa veden pohjassa. On esitetty, että sammakot saattaisivat Suomessa talvehtia ensimmäisen talvensa vedessä toukkina, ainakin joissain tapauksissa. Teoriaa ei kuitenkaan ole pystytty varmistamaan. Koko vihersammakoiden talvehtiminen Suomen luonnossa onkin vielä melkoinen arvoitus.

Sammakoiden on Suomessa havaittu hakeutuvan horrokseen syyskuun lopulla, kun yöpakkaset tulevat. Keväällä ne aktivoituvat huhtikuun puolivälin jälkeen, kun jäät lähtevät vesistä. Horroksen jälkeen ne hakeutuvat lampiin ja ojiin lisääntymispuuhiin.

Lisääntyminen, kasvu ja ikä

Vihersammakoiden lisääntymisestä Suomessa ei tiedetä kovinkaan paljoa. Kutu tuntuu alkavan toukokuun aikana. Kutu on samanlaisissa ryppäissä kuin sammakolla ja viitasammakolla. Vihersammakoiden kuturyppäät kelluvat veden pinnalla, usein vesikasvien seassa. Tuokat käyvät läpi muodonvaihdoksen elo-syyskuun mittaan. Alkusyksystä nuorten sammakoiden välillä on suuria kokoeroja, johtuen mahdollisesti eri lajien tai populaatioiden välisistä eroista, tai siitä että osa muodonvaihdoksen läpikäyneistä toukista on talvehtinut jo yhden talven toukkana, ja ovat siksi vanhempia ja suurempia kuin saman vuoden poikaset. Talvehtimisesta toukkana ei kuitenkaan ole todisteita, vaan se on ainoastaan esitetty teoria.


Ruokasammakon tuoretta kutua ja nuoria nuijapäitä.


Ruokasammakon suurikokoinen toukka lammen pohjassa.


Nuoria ruokasammakoita rannan tuntumassa.

* Tekstissä viitattu suomalainen tutkimus Turun seudun sammakoiden lajeista:
Hoogesteger, T., Rahkonen, J. & Karhilahti A, 2013. Pool frog (Pelophylax lessonae) Camerano 1882 (Anura, Ranidae), an addition to the Finnish amphibian fauna. Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 89, 2013.

© 2013-2016 Niina ja Joonas Gustafsson


Sammakkolampi.fi etusivulle