Sisilisko

Sisilisko on Suomen runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt matelijalaji. Lähes jokainen on joskus nähnyt tämän pikkuisen liskon paistattelevan päivää jollakin lämpimällä kivellä tai kannolla. Vielä jokin aika sitten sisiliskon tieteellinen nimi oli Lacerta vivipara, mutta nykykäsityksen mukaan se kuuluu Zootoca-sukuun.

Ulkonäkö ja koko

Sisiliskon selkäpuolen väritys vaihtelee suuresti. Useimmiten se on tasaisen tumman ruskea, oliivinvihreä tai harmaa. Naarailla on usein selässä ja kyljissä juovia. Koirailla tyypillistä ovat selkää koristavat vaaleakeskusteiset rengastäplät. Nuoret yksilöt ovat tasaisen likaisenvärisen tummia. Vatsapuoli on tyypillisimmin naarailla vaalea tai keltainen ja koirailla punainen tai oranssi. Vatsassa voi kummallakin sukupuolella olla tummia täpliä. Koiraan hännän tyvessä on, varsinkin kevätaikaan pullistuma, joka johtuu siitä, että hemipenis sijaitsee siellä. Koiras on yleisesti ottaen naarasta jykevämpi.

Pää on pyöreä ja ruumis lieriömäinen. Häntä on 1 ¼ – 2 kertaa ruumiin mittainen, ja suhteellisen paksu. Jalat ovat melko pienet, ja niissä on terävät kynnet. Nopeasti liikkuessaan sisilisko käyttää apunaan myös vartalon kiemurtavia liikkeitä, jolloin pieniä jalkoja voi olla hanka havaita.

Kooltaan sisilisko on melko pieni eläin. Pituus kuononkärjestä viemäriaukkoon on yleensä alle 7 cm. Vaikka siihen lisätään häntäkin, jää kokonaispituus yleensä 15 sentin tietämille.

Levinneisyys

Sisilisko on maailman pohjoisin matelijalaji, ja maamme runsaslukuisin matelija. Lajia tavataan koko Suomessa, ja levinneisyys jatkuu Jäämerelle asti. Pohjoisessa sisilisko on harvalukuisempi kuin etelässä, eikä sitä tavata välttämättä kuin lajille suotuisissa elinympäristöissä. Etelä-, ja Keski-Suomessa sisilisko on yleinen, ja sitä voi tavata lähes missä tahansa.

Elinympäristö

Sisiliskoa tavataan hyvin monenlaisissa elinympäristöissä. Tärkein vaatimus sisiliskon elinympäristölle on paikan aurinkoisuus. Tästä syystä sisiliskoa tavataan useimmiten avoimilla alueilla. Useimmiten sisiliskon löytääkin metsän, viljelymaan tai vesistön laidalta, niityltä tai pihapiiristä, missä se usein asustaa vanhojen puutalojen perustuksissa. Sisiliskon voi tavata myös valoisasta mänty tai sekametsästä tai rämeeltä. Vain hyvin tiheissä kuusi,- ja sekametsissä se on harvinainen vieras. Koska lisko imee lämpöä itseensä myös alustastaan, suosii se lököttelypaikkana mukavasti lämpiäviä kivi-, tai puupintoja.

Elintavat

Sisilisko liikkuu enimmäkseen maan rajassa, mutta saattaa toisinaan kiipeillä kivi-, ja kalliopinnoilla tai kuivuneissa puissa tai kannoissa. Se on päiväaktiivinen laji, jonka elämää auringon tuottama lämpö ohjaa voimakkaasti. Aurinkoisena päivänä liskot liikkuvat ja paistattelevat ahkerasti, kun taas sateen aikaan ne eivät välttämättä lähde liikenteeseen ollenkaan, vaan pysyttelevät piiloissaan.

Sisiliskolla on selkeä ja melko pieni elinpiiri, jolla se pysyttelee. Elinalue on vain aarista muutamaan aarin kokoinen, koirailla yleensä naaraita suurempi. Kun sisiliskon kerran on löytänyt paistattelemasta tietyltä kiveltä, kannolta tai risukosta, löytää sen todennäköisesti samasta paikasta myös jatkossa. Hyvällä paistattelupaikalla voi nähdä kerralla useitakin liskoja lämmittelemässä samaan aikaan, jopa osin päällekkäin. Paistattelupaikka onkin liskon elinpiirin näkyvin paikka, vaikka lisko luonnollisesti liikkuukin hieman laajemmallakin alueella ravintoa etsiessään. Sisilisko syö kaikenlaisia pieniä selkärangattomia, kuten hämähäkkejä ja hyönteisiä.

Sisiliskon tapa pudottaa häntänsä vaaran uhatessa on laajalti tunnettu. Jos peto tarttuu liskoa hännästä, voi lisko irrottaa häntänsä, joka jää maahan sätkimään itsekseen ja hämää petoa. Näin itse lisko saa mahdollisuuden paeta sen henkeä uhanneesta tilanteesta. Häntä kasvaa myöhemmin takaisin, usein lähes yhtä komeana kuin alkuperäinen häntä oli. Vaikka häntä palautuukin takaisin, kerää lisko häntäänsä vararavintoa pahan päivän ja talvehtimisen varalle, joten hännän menettäminen saa liskon myös menettämään tämän varaston. Samoin uuden hännän kasvattaminen on liskolle resursseja vaativa tehtävä, joten vaikka lisko selviääkin uhkaavasta tilanteesta hengissä, joutuu se kokonaisuudessaan kärsimään uhrauksestaan. Tämän takia sisiliskoa ei koskaan saa tarttua hännästä, tai tahallisesti muulla tavalla pelästyttää liskoa irrottamaan häntänsä.